2021

Tammikuu

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!
Vuosi on lähtenyt käyntiin ja koronarajoitukset jatkuvat. Koronarokotuksia on alettu jakamaan Helsinkiläisille ja niitä aloitetaan antamaan siinä järjestyksessä, kun ohjeistus etenee ja saadaan rokotteita. Toivottavasti olette pysyneet terveinä. Kaikki tiedot löytyvät helmestä (yhteisetpalvelut/tietoa-koronaviruksesta). Noudatamme edelleen ohjeistuksia käsienpesusta, turvaväleistä, kasvomaskeista, koronavilkun käytöstä jne. Mikään ei siis ole muuttunut. Seuratkaa mediasta tiedottamista. Pormestari Jan Vapaavuori jatkaa edelleen infoja Helsinki-kanavalla. Koronasta huolimatta työt jatkuvat lähityöskentelyinä tai etätyönä. Siitäkin tiedotetaan aina muutosten yhteydessä ja muutoin jatketaan samalla tavalla. Kunta10- ja uudistumisenpulssikyselyitä aloitetaan käymään läpi työyhteisöissä ja olkaa kuulolla oman työyhteisön kohdalla. Yleisesti Helsingin tulokset olivat paremmat aiempiin vuosiin verrattuna. Se oli hieno asia. Helsingin arvoihin kuuluu hiilineutraalius ja se tarkoittaa mm. perusopetuksessa asiaan paneutumista tarkemmin, jonka tarkoitus on kasvatuksellisesti lisätä ymmärrystä ja luottamusta tulevaisuuteen. Tähän kannattaa tutustua kaikkien, koska se on osa meidän strategiaa. kasko/tietoa-meista/strategia-ja-talous/strategia/hiilineutraali-helsinki Perusopetuksen johtamisjärjestely jatkuu ja uusia aluepäälliköitä ollaan haastattelemassa. Heitä tullaan palkkaamaan kaksi. Asiaa käsitellään lautakunnassa helmikuussa. Digiperusta on edennyt siihen vaiheeseen, että henkilöstöä siirtyy kaikilta toimialoilta kaupungin kansliaan töihin. Tämä muutos koskee mm. helsink1 verkkoa ja puhelinpalvelua. Opetuksen asiat jäävät kaskoon. Toivotetaan kaikille siirtyville onnea ja menestystä uudessa tehtävässä. Hienoa, että kaupunki panostaa digiasioiden parantamiseen. Se työ jatkuu vielä pitkään ja palvelee näin kuntalaisia ja meitä työntekijöitä entistä paremmin, kunhan kaikki saadaan toimimaan. Ensiaskelia otetaankin jo mm. kouluun ja esikouluun ilmoittautumisjärjestelmillä puhumattakaan chat- mahdollisuudesta vaikkapa työterveyteen tai terveyskeskukseen. Mielenkiintoisia aikoja elämme. Koulunkäyntiavustajien ruokatauko-asia on edennyt siihen vaiheeseen, että yt-tilaisuuksia on pidetty monissa kouluissa. Se etenee nyt henkilöstötoimikuntaan, jossa asiasta keskustellaan. Päätöksiä tulee myöhemmin. Tammikuu on pitkästä aikaa luminen ja pakkanen paukkuu myös Helsingissä. Talvisella säällä on mukava ulkoilla, kunhan muista suojautua kylmältä hyvin. Toivottavasti kaikki pystyy ulkoilla ja nauttia kauniista talvesta. Jälleen kiitos kuuluu kaikille ahkerasta ja hyvin tehdystä työstä.

terveisin
Tiina Illman pääluottamusmies
Pekka Karppinen varapääluottamusmies
Jutta Nordberg luottamusmies
Kai Hakonen varaluottamusmies
(yhteystiedot löydät JHl133 Helsingin Opetustoimen sivuilta

Helmikuu

Helmikuu on ihanan luminen ja lähtenyt käyntiin kovilla pakkasilla. Ulkoiluun Helsingin kaupunki onkin tehnyt mahdollisuuksien mukaan hienon latujen verkoston ympäri kaupunkia ja luisteluun tai mäenlaskuun mahdollistanut paikkoja. Toivottavasti jokainen löytää itseään miellyttävän lajin ulkoiluun, tai vain kävellen omassa ympäristössään. Korona ohjeistukset ovat ennallaan. Turvavälit, hyvä käsihygienia, hengityssuojainten käyttö ja ylimääräisten matkustamisen välttäminen ulkomaille ovat edelleen kaikki käytössä. Korona covid19 on edelleen voimissaan ja seurakseen saanut koronaviruksen muunnoksia, jotka ovat hyvin herkästi tarttuvia. Asiaa tiedottaa säännöllisesti pääkaupunkiseudun korona koordinaatio ryhmä. Kaikkien on hyvä seurata näitä tiedotustilaisuuksia tai tiedotuksia kuntalaisille. Helsingin www sivut tai työnantajan helmisivuilta löytyy ajantasainen tieto. Kouluilla on opetuksenverkon etusivulla ”opehuone” ja sieltä löytyy linkit ja tiedotukset kaikille. Korona on aiheuttanut jonkin verran väsymystä ja lipsumista ohjeissa, mutta nyt täytyy vain jaksaa pysyä tiukkana. Se on ainoa keino pitää virus näinkin hyvässä tilanteessa, kuin nyt on. Rokotusta odottelemme jokainen ja niistä tiedottaminen tapahtuu mediassa. Seuratkaa tiedotusta myös rokotusasiassa. Kouluilla ja päiväkodeilla tilanne on ollut suhteellisen rauhallinen. Valmiudet ovat kuitenkin olemassa, jos tilanne niin vaatii. Etätyötä suositellaan niissä työtehtävissä, joissa se on mahdollista. Ohjeistuksia löytyy helmen sivuilta ja etusivulta löytyy suoraan linkki ohjeisiin. Tutustukaa niihin. Etätyö on lisääntynyt ja jatkunut monella pitkään. Se ei vielä näytä loppuvan ja siksi työnantaja on ottamassa Timecon Reg@web järjestelmän käyttöön, joka on lisänä nykyiseen Timeconiin. Näin on työntekijöiden ja esihenkilöiden helpompi seurata työaikaa etätyössä. Tämä koskee vain niitä työntekijöitä, jotka käyttävät jo nyt Timeconia. Tulospalkkioista 2020 odottelemme tietoa kaupungin kansliasta. Rahoitus tulee kaupunkitasoisesti tulospalkkioihin ja siksi ei siihen vielä ole saatu tietoa. Koulunkäyntiavustajien ruoka/lepotauko yhteistoiminta on käyty läpi. Työnantaja päätti, ettei pakollista puolentunnin taukoa oteta toistaiseksi käyttöön. Mikäli asiaan palataan, se on uusi yhteistoiminta käsittely. 1.3.2021 aloittaa kaksi uutta aluepäällikköä idässä ja kollisella alueella. Sen jälkeen kaskon perusopetuspalveluissa on seitsemän aluepäällikköä ja aluetta nykyisen viiden sijaan. Onnistumisen keskusteluita käydään ja toivottavasti jokainen osallistuu omalla kohdalla niihin. Silloin on tarkoitus käydä omaa työuraa ja osaamista läpi miettien tarvitseeko kenties jotain täydennystä. Keskustelu kirjataan ja tallennetaan Onnijärjestelmään. Meillä JHL133 yhdistyksessä tapahtuu hiukan muutoksia edunvalvontaketjussa. Varapääluottamusmies Pekka Karppinen ja varaluottamusmies Kai Hakonen siirtyvät uusiin tehtäviin kaupungin kansliaan digiperustan muutoksiin liittyen. Kiitos Pekalle ja Kaille edunvalvonnan hyväksi tehdystä työstä! Toivotamme heille menestystä uusiin tehtäviin. Luottamusmies täydennysvaalit ovat tulossa ja siitä löytyy infoa yhdistyksen sivuilta. Asia etenee järjestyksessä ja uusien henkilöiden nimet kerrotaan niiden selvittyä. Helmikuussa on monen talviloman aikaa ja toivotamme kaikille hyvää talviloman aikaa.

terveisin
Tiina Illman pääluottamusmies
Pekka Karppinen varapääluottamusmies
Jutta Nordberg luottamusmies
Kai Hakonen varaluottamusmies.

Muistakaa käydä lukemassa Helsingin yhteisjärjestön kotisivuja ja oman yhdistyksen JHL133 kotisivuja! Muistakaa myös helmen sivujen henkilöstö osuudet, josta löytyy kattavasti oman työnantajan ohjeet! Kaikki ohjeet löytyvät helmestä.

Maaliskuu

Maaliskuu on ehtinyt jo pitkälle ja kevät etenee vauhdilla. Valitettavasti koronaan liittyvät asiat eivät ole menneet toivottuun suuntaan, vaan ovat päinvastoin kiristyneet pääkaupunkiseudulla. Toinen aste ja yläkoulut ovat etäopetuksessa ja hengityssuojainten käyttö on velvoittavaa. Ohjeistukset ovat yhä voimassa käsien pesuun, maskien käyttöön, turvaväleihin ja mahdollisesti etätyöhön aina työn luonteesta riippuen. Alakouluissa on työ jatkunut ja henkilöstö joutuu ponnistelemaan kaikissa tehtävissä ylimääräisesti. Kiitos kuuluu kaikille. Tulospalkkioista on vihdoin tullut Helsingin kaupungilta vuoteen 2020 liittyen ilmoitus. Tulospalkkiota ei makseta huonontuneen taloustilanteen vuoksi. Pettymyksen tunne kuvaa varmasti monen ajatuksia, mutta asiaa kompensoimaan tänä vuonna on luvattu liikunta-/kulttuuriseteleitä. Kaupunki on hankkimassa koko henkilöstölle kulttuuri- ja liikuntaseteleitä henkilöstön hyvinvoinnin ja jaksamisen tueksi. Kyseessä on kertaluonteinen etu, jonka arvo työntekijälle on enintään 200 euroa. Edun arvo on sidoksissa yhtäjaksoisesti kertyneen palvelussuhteen kestoon vuonna 2021. Edun piiriin kuuluminen ja edun suuruus ohjeistetaan tarkemmin kevään aikana. Lisäksi kannustetaan kertapalkkioiden käyttöön. Digiperustaan liittyen ja näin tehtävien muutoksista johtuen meillä on tapahtunut edunvalvontaketjussa henkilömuutoksia. Uusi varapääluottamusmies on Jutta Nordberg Vuoniityn peruskoulusta koulunkäyntiavustaja, luottamusmies Jenni Hirvonen Käpylän peruskoulusta koulunkäyntiavustaja ja Juha Saukkonen koulunkäyntiavustaja Roihuvuoren ala-asteelta. Tervetuloa kaikille ja onnea uuteen tehtävään! Lisäksi muutos vaikuttaa myös JHL133ry hallitukseen. Syy näihin muutoksiin johtuu siitä, ettei toisella toimialalla työskentelevät voi olla nykyisessä yhdistyksessä hallitustyössä. Löytyykö halukkaita osallistumaan hallituksessa työskentelyyn? Meillä on kevätkokous tulossa ja nyt on tärkeää saada uusia ihmisiä mukaan. Uudet aktiivit ovat lämpimästi tervetulleita. Kevätkokoukseen tulee erillinen kutsu ja se on teams-kokous. Tervetuloa uudet ja vanhat jäsenet mukaan! Meillä on mahdollisuus näin uudistua ja tehdä omaa edunvalvontaa yhdessä kohti tulevaisuutta. Nyt on mahdollisuus vaikuttaa. 

Käykää tutustumassa:
https://www.jhl133.fi/  oman yhdistyksen sivuille, https://www.jhl.fi/  on JHL:n sivut
https://jhlhelsinki.fi/  menee Helsingin yhteisjärjestön sivuille. Sieltä löydät mitä kaikkea Helsingissä tehdään JHL näkökulmasta. 

Yhteistyö terveisin
Tiina Illman pääluottamusmies
Jutta Nordberg varapääluottamusmies
Jenni Hirvonen luottamusmies
Juha Saukkonen varaluottamusmies

Huhtikuu

Kevät etenee ja ilmat lämpenevät. Korona pitää otteessaan ja toiveena on sen otteen helpottavan kesään mennessä. Ohjeistukset ovat entisellään eli pese käsiä, muista turvavälit, käytä hengityssuojaa ja älä mene mihinkään sairaana. Sekavauutta on ollut joissakin paikoissa karanteenin ohjeiden käytössä. Ajantasainen ohjeistus löytyy helmi-intrasta ja THL:n sivuilta. Paljon teemme töitä kuitenkin ihan arkityössä. Tässä on muutama poiminta ajankohtaisista aiheista. Kouluvalmentaja on uusi työ, jota kouluissa on nyt tehty pari vuotta. Kouluvalmentaja toimii syrjäytymisen ehkäisyn puolesta ja heitä on jo monessa koulussa. Kouluvalmentajan rooli koulun arjessa on osoittanut oman tarpeellisuuden moniammatillisessa koulutyössä. Toistaiseksi odotamme päätöstä toiminnan vakinaistamisesta. Oppivelvollisuus on laajenemassa ja sen tiimoilta on kaskossa tehty paljon valmistelua. Digiperustatyö jatkuu ja vaikuttaa meidän kaikkien arkityöhön yhä enenevässä määrin, kun ohjausta tulee kansliasta käsin liittyen helsinki1-verkkoon ja puhelinten käyttöön tai sen toimituksiin. Asia etenee askeleittain suunnitelmien mukaan. Lukioiden ja Työväenopiston sihteerit ollaan siirtämässä kaikki samaan toimistopalveluyksikköön. Näin saadaan toiminta samaan yksikköön. Tämä mahdollistaa myös henkilöiden urapolkua paremmin eteenpäin. Hallinnon tukipalvelurakenne on muuttumassa eli koskee Työväenopiston opistoisäntiä, kalustonhoitajia ja Töysänkadun vahtimestari- ja postipalvelua. Tavoitteena on lisätä esihenkilötyön resurssia ja näin toiminta paranee sekä tehostuu. Rakenteeseen tulee kolme alayksikköä. Myös tässä pystytään henkilöiden urapolkua vahvistamaan. Koulunkäyntiavustajilla on mahdollisuus saada kesäkeskeytys pois, koska työnantaja tarjoaa vapaaehtoisuuteen perustuvaa lomatoimintaan osallistumista. JHL on vastustanut koulunkäyntiavustajien palkatonta kesäkeskeytystä alusta lähtien, kun työnantaja otti sen käyttöön vuosia sitten. Kesäkeskeytyksen poistamisen eteen on edeltäjäni pääluottamusmies Arja Horn tehnyt vuosia sinnikästä työtä ja nyt se alkaa tuottaa tulosta. Aiempina vuosina jaksoi edeltäjäni sitkeästi muistuttaa työnantajan velvollisuudesta työllistää koulunkäyntiavustajat myös lomien aikana. Nyt menossa olevan prosessin JHL näkee arvokkaana työnantajan työnä kesäkeskeytyksen poistamiseksi. JHL pitää tärkeänä pienipalkkaisten ihmisten toimeentulon turvaamisen kaikkina vuoden aikoina. Helsingin kaskossa on pari vuotta jo ollut prosessissa kesäkeskeytyksen poistaminen koulunkäyntiavustajien/ koulunkäynninohjaajien työsuhteesta. Se koskee niitä koulunkäyntiavustajia/ koulunkäynninohjaajia, joilla on työsopimukseen merkitty 30 vuorokauden kesäkeskeytys. Poistaminen koskee nyt aluksi kehitysvammaisten ja autististen oppilaiden lomahoitoa. Vuosilomat suunnitellaan ja määrätään vuosilomalain mukaan, kuten muillekin Helsingin kaupungin työtekijöille. Maaliskuussa 2021 oli käynnissä yhteistoimintaprosessi, jossa kartoitettiin henkilöistä ne, jotka ovat valmiita osallistumaan lomahoitoon. Halukkaille tehdään ”uusi” työsopimus, josta kesäkeskeytys on poistettu. Tämä prosessi pitäisi olla valmis huhtikuun lopussa. Kesäkeskeytyksen poiston edellytyksenä pidetään, että työntekijä osallistuu kehitysvammaisten ja autismikirjon lasten lomahoitoon. Tarkoitus on saada riittävästi osaavaa henkilökuntaa nykyisistä koulunkäyntiavustajista / koulunkäynninohjaajista, joista on pulaa lomahoidossa. Näitä kouluja Helsingissä on 19 kpl, joissa lomahoidon piiriin kuuluvia oppilaita on. Tämä prosessi on käynnissä, koska työnantajalla on velvoite kartoittaa halukkuutta ensin omalta henkilöstöltä. Lomahoito keskitetään muutamaan kouluun mm. kesän aikana. Myös sellaisilta työntekijöiltä, joilla ei ole kesäkeskeytystä ja ovat vakituisessa työsuhteessa Helsingin kaupungille kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla, kartoitetaan halukkuus osallistua lomahoitoihin. JHL:n jäsenten kannalta ja kaikkien työntekijöiden kannalta tämä on hyvä suunta työllisyyden korjaamiseksi kohti kokoaikaista/ ympärivuoden olevaa palkkatyötä. Seuraamme asiaa kiinteästi ja olemme jäsenten tukena mahdollisten pulmien tullessa esille. Mikäli kiinnostuit ja olet halukas osallistumaan ja saamaan kesäkeskeytyksen pois, ole yhteydessä esihenkilöösi, joka kertoo lisää.

terveisin
Tiina Illman, pääluottamusmies
Jutta Nordberg varapääluottamusmies
Jenni Hirvonen luottamusmies
Juha Saukkonen varaluottamusmies

Käykää tutustumassa:
⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠https://www.jhl133.fi  oman yhdistyksen sivuille
https://www.jhl.fi  on JHL:n sivut
https://jhlhelsinki.fi  menee Helsingin yhteisjärjestön sivuille. Sieltä löydät mitä kaikkea Helsingissä tehdään JHL:n näkökulmasta

Toukokuu

Kevätlukukausi alkaa lähentyä loppuaan ja elämme kevään kiireistä aikaa. Koronarajoituksia on purettu sen verran, että yläkoululaiset ja toisen asteen oppilaat pääsivät viimein lähiopetukseen. Retkiä ja opintokäyntejä saavat koululaiset tehdä ohjatusti rajoitukset huomioiden oman luokan kesken. Kevätjuhlia juhlistetaan omissa luokissa tai ryhmissä. Isommat juhlat jäävät nyt pois. Toisen asteen juhlista löytyy tietoa kaskon helmestä. Hygieniaohjeet ja turvavälit ovat edelleen voimassa ja ei unohdeta niiden käyttöä. Etätyösuositus ja maskien käyttösuositus jatkuu. Mikäli tulee muutoksia, niistä tiedotetaan erikseen. Helmestä ja Helsingin www-sivuilta kannattaa käydä lukemassa Helsingissä olevista ajantasaisista rajoituksista. Esihenkilöille jaetaan nykyisin muutaman kerran vuodessa ajankohtaisista asioista esihenkilökirje. Kirje löytyy kaskon helmestä ja sen voi lukea jokainen. Kirjettä ei kuitenkaan lähetetä erikseen. Mainittavina asioina kirjeestä löytyy maininta opehuone.fi (edu.hel), josta löytyy ajankohtaisia asioita myös muille työntekijöille kouluilla. Käykää lukemassa sieltä kiinnostavia uutisia ja linkkejä eri paikkoihin. Lomarahavapaasta on myös maininta sen mahdollisuudesta ja vapaaehtoisuudesta. Tärkeänä asiana on Sarastia-järjestelmän käyttöönotosta ennakkotieto, liittyen digitalisaatioon ja hr-järjestelmän uusimiseen. Se tulee asteittain käyttöön alkaen 1.1.2022 Helsingin kaupunki huolehtii henkilöstön liikkumisesta monin tavoin ja nyt on mahdollista ottaa käyttöön kaupunkipyörä. Kaupunkipyörä kausi on 1.4.–31.10.2021. Etu koskee myös sijaisia ja kesäapulaisia, joiden työsuhde on vähintään kuukauden. Pyörää voi käyttää työajalla ja vapaa-ajalla. Etu on 35€ ja kuittia vastaan saa rahan takaisin. Etu on henkilökohtainen ja veronalainen. Lisätietoja löytyy kaskon helmisivuilta henkilöstöeduista. Lisäksi Helsingin kaupunki on tehnyt liikkumisen suunnitelman myös henkilöstö huomioiden. Mikäli kiinnostut työnohella toimimaan liikkumisen aktivaattorina ota yhteys Marjo Rantalaan marjo.a.rantala@hel.fi Olemme yhteistyössä työnantajan kanssa ryhtyneet kehittämään neuvonpitosysteemiä liittyen kvtes- ja ovtes-asioihin. Tämä perustuu yhteistoimintaan ja tarkoitus on saada asioihin yhteinen näkemys. Näissä tilaisuuksissa ei käsitellä yksittäisen työntekijän asioita, vaan työyhteisöihin liittyviä isompia kokonaisuuksia. Tarkoitus on säilyttää työrauha ja ehkäistä ristiriitojen syntyminen. Mukana ovat kaikki pääluottamusmiehet eri järjestöistä kaskossa. Kunta10:stä on tehty kehitystoimenpide-ehdotuksia kaikista yksiköistä ja niitä tullaan syksyllä toteuttamaan. Syksyllä tulee Fiilari-kysely henkilöstölle. Kysely tehdään vuorovuosin Kunta10-kyselyn kanssa. On tärkeää valmistautua tulevaan ja se tarkoittaa etätyön jatkumista jollain muodoin tulevaisuudessa. Koronan jälkeiseen aikaan liittyen, aletaan valmistelemaan monipaikkaiseen työpisteeseen palaamisen suunnitelmaa. Tämä koskee niitä töitä, jotka nyt ovat olleet etätyössä. Lähityöskentelyn ohjeita saamme syksyllä, kun tiedämme koronatilanteen. Jäämme odottelemaan sitä aikaa jokainen mielenkiinnolla. Vielä on pieni ponnistus kaikilla ennen kevään juhlaa. Osa on kesällä töissä ja osalla alkaa kesäkeskeytys. Lomat häämöttävät, mutta vielä pienet tsempit kaikille. Helmestä löytyy kaikki tieto ja sieltä voi jokainen käydä katsomassa tarkemmin.

Terveisin:
Tiina Illman pääluottamusmies
Jutta Nordberg varapääluottamusmies
Jenni Hirvonen luottamusmies
Juha Saukkonen varaluottamusmies

Käykää tutustumassa

https://www.jhl133.fi  oman yhdistyksen sivuille
https://www.jhl.fi  on JHL:n sivut
https://jhlhelsinki.fi  menee Helsingin yhteisjärjestön sivuille. Sieltä löydät mitä kaikkea Helsingissä tehdään JHL näkökulmasta

Elokuu

Tervetuloa kesän jälkeen takaisin työn ääreen! Kesän säät suosivat meitä auringolla ja lämpimillä säillä. Koulut ja oppilaitokset aloittivat lähiopetuksella. Korona ei hellittänyt otettaan ja muu työskentely jatkuu entisten suositusten mukaan, mahdollisuuksien mukaan etätyönä. Suojaukset ja turvaohjeet huomioiden jatkamme samaan malliin kuin keväällä. Avin ja THL:n ohjeistukset ovat edelleen voimassa. Korona ohjeistukset löydät helmi-intrasta ja opetuksen verkon opehuoneesta. Näihin paikkoihin on koottu kattavasti kaikki tieto. Käykää siis tutustumassa! Koronaan liittyen koulut eivät järjestä leirikouluja ja yön yli olevia retkiä. Julkisilla liikkuminen sallitaan ja sisällä esim. museoissa on mahdollista käydä. Henkilöstöltä on tullut kyselyitä ffp2- tai ffp3-maskeista. Toistaiseksi Helsingissä käytetään ohjeistuksen mukaan kirurgisia maskeja ja erikoismaskeja työnantaja ei hanki. Myös matkustusohjeet löytyvät intrasta. Tilanteen pitkittyessä kannattaa muistaa oma jaksaminen. Pitkittynyt koronatilanne vaatii meiltä kaikilta joustavuutta eli resilienssiä. Apua löytyy mm. työterveydestä, jos tuntuu vaikealta tai raskaalta. Tilanne päivittyy ja ohjeistusta täytyy jokaisen seurata säännöllisesti myös itse. Sairaslomailmoitukset palasivat normaaliin käytäntöön 1.6. lähtien. Tästäkin löytyy tieto helmi-intrasta. Esihenkilö voi hyväksyä työntekijän omalla ilmoituksella enintään viiden kalenteripäivän ja näitä seuraavan kahden vapaapäivän poissaolon. Syyskuussa henkilöstölle tulee Fiilari-kysely, johon taas toivottaan kaikkien vastaamista. Asiasta tulee tiedote. Kiusaamisen ehkäisy kouluissa on ollut paljon esillä julkisuudessa. Tähän toimintaan on Helsingin kaskossa tehty ohjelma KVO13. Siihen on hyvä tutustua ja se on kaikkien koulun henkilöstöön kuuluvien asia. Meillä kaikilla alkaa mielenkiintoinen syksy, koska Helsingissä on vaihtunut kuntavaalien myötä valtuustot, lautakunnat ja pormestari sekä apulaispormestari. Löydät helmi-intrasta ja opehuoneesta pormestari Juhana Vartiaisen ja apulaispormestari Nasima Razmyarin videotervehdykset. Toimialajohtaja Liisa Pohjolainen jää eläkkeelle lokakuun alusta. Tällä hetkellä hän on jo lomalla ja viransijaisena toimii Satu Järvenkallas. Hänenkin lukuvuoden aloituksen videotervehdys löytyy helmi-intrasta. Henkilövaihdokset vaikuttavat aina hiukan toimintaan, vieden kuitenkin sitä eteenpäin. Helsinkihän haluaa olla maailman paras paikka oppia. Siihen me kaikki osallistumme omalla työllämme, tehden sen jatkossakin hyvin. Kiitos siitä! Kaskon hallintopalvelussa tapahtui rakenne- ja henkilöstömuutoksia ja ne astuivat voimaan 1.8.2021. Työväenopiston ja lukioiden toimistopalveluissa ja Tukipalveluissa kyse on rakennemuutoksesta. Hallinnon toimistopalvelun sisällä alayksiköiden välisistä henkilömuutoksista ja näistä palveluista saa lisää tietoa helmiintrasta tai esihenkilöiltä Auli Syrenius puh. 09 31088544, Seppo Valmari, puh. 09 31088646, Henna Lehto, puh. 09 31041845. Kouluissa on mahdollista ottaa käyttöön vapaaehtoispalveluita. Siihen löytyy ohjeistus helmestä, kohdasta oppimisentuki. Tutustukaa tähän tärkeään asiaan, jotta jokainen tietää mihin ja miten asiaa tulee hoitaa kouluissa. Helsingin päiväkotien, Arbiksen ja leikkipuistojen siivouspalvelua on suunniteltu siirrettäväksi Helsingin palvelukeskukseen. Asiasta on käynnistynyt yt-prosessi ja se alkaa keskustelutilaisuuksilla, jossa kyseisiä henkilöitä ja esihenkilöitä kuullaan. Muistakaa tutustua tuleviin työsuojeluvaalien ilmoitukseen. Työsuojeluvaltuutettu edustaa kaikkia työntekijöitä ja ei tarvitse olla ammattiyhdistyksen jäsen. Mikäli kiinnostus heräsi, kannattaa olla yhteydessä pääluottamusmieheen tai luottamusmieheen. Seuraa tiedotusta! Muistutan vielä kaikki yhdistyksen jäseniä saamastanne tekstiviestistä, jossa Helsingin opetustoimen JHL133-yhdistys tarjoaa jäsenilleen jäätelön. Sen voi hakea saamallaan koodilla R-kioskista, viesti on voimassa elokuun loppuun. Älä hukkaa tilaisuuttasi saada oma jäätelöhetki! Yhdistyksesi haluaa näin muistaa omia jäseniään. Lopuksi nykyinen JHL133:n yhdistyksen hallituskausi lähenee loppuaan joulukuun 31. päivä 2021. Nyt toivotaan uusia ihmisiä mukaan! Nykyisen hallituksen jäseniä on vaihtamassa toiseen toimialaan tai halukkaita siirtämään tehtävän eteenpäin ja tarvitsemme uusia ihmisiä toimintaan mukaan. Se on ainoa mahdollisuus yhdistystoiminnan jatkumiselle. Uusi hallitus valitaan syyskokouksessa 29.11. Ole yhteydessä pääluottamusmieheen hyvissä ajoin ennen sitä ja kerro halukkuudestasi osallistua toimintaan. Tarvitsemme juuri sinua! 

Hyvää alkanutta lukuvuotta toivottavat:
pääluottamusmies Tiina Illman
varapääluottamusmies Jutta Nordberg
luottamusmies Jenni Hirvonen
varaluottamusmies Juha Saukkonen

https://www.jhl133.fi/ oma yhdistyksesi
https://jhlhelsinki.fi/ Helsingin yhteisjärjestö, meidän kaikkien yhdistysten ja työntekijöiden edunvalvoja Helsingin kaupungin ja kaupunki konsernin tasolla https://www.jhl.fi/jhl/aluetoimistot/etela-suomen-aluetoimisto-jhl/  Etelä-Suomessa palvelee mm. pääkaupunkiseudun yhdistyksiä ja aktiiveja sekä jäseniä
https://www.jhl.fi/ emo-organisaatio valtakunnass

Syyskuu

Syyskuuta eletään ja työt ovat kaikkialla alkaneet. Edunvalvontakentälläkin on ollut kiireitä; moneen asiaan on otettu kantaa ja tehty ehdotuksia. Näistä mainittava on koulunkäyntiavustajien nimikkeen muutos. Työnantaja on ottanut kielteisen kannan Helsingissä nimikkeen muutoksesta koulunkäynninohjaajaksi. Tämä ei tarkoita, että luovumme yrittämästä. Asia on ollut vasta ensimmäisen kerran neuvottelutasolla Kaskossa ja nyt siis keskustelut jatkuvat. Opetuksen ict-tuki on siirtymässä näillä näkymin kaupungin kanslian alaisuuteen ja asiasta on tulossa yt-käsittely asianosaisille. Nyt on tärkeä muistaa, että luottamusmiehet on hyvä kutsua paikalle, jos siltä itsestä tuntuu. Korona on vielä läsnä monessa paikassa ja kaikkia rajoituksia ei ole voitu purkaa, vaikka monen toive näin olisi. Ajantasaiset tiedot löytyvät helmi-intrasta, Helsingin www-sivuilta ja thl:n sivuilta. Noudatamme AVI:n antamia ohjeita ja määräyksiä. Työnantaja seuraa pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän kanssa tilannetta. Muistakaa vastata Fiilari-kyselyyn, joka liittyy työssä jaksamiseen ja hyvinvointiin. Fiilari-kysely vuorottelee Kunta10-kyselyn kanssa vuorovuosin. Yhdistyksemme JHL133 hallitus on lähettänyt kyselyn yhdistyksen jatkosta. Muista vastata! Kyse on meidän yhteisestä edunvalvonnasta. Vanhat toimijat ovat toimineet jo kauan ja on aika siirtää kapula uusille toimijoille. Toivottavasti löytyy riittävästi innokkaita jatkamaan tulevaisuudessakin arvokasta edunvalvontaa yhdistyksen hallituksessa. Jäsenten hankinta on jälleen ajankohtaista. Onko sinulla työkavereita, jotka eivät ole jäseniä missään ammattiyhdistyksessä? Muistathan, että meillä JHL:ssä on mahdollisuus jatkuvasti liittyä? Tässä linkki, josta voi käydä tutustumassa asiaan heidän kanssaan https://www.jhl.fi/jasenyys/liittyminen/liity/ . Jäsenen hankinnassa on hyvä muistaa, että palkinnot ovat laadukkaita pisteiden kertyessä. Uuden jäsenen liittyessä on hyvä mainita myös oma nimesi ja yhdistys, jotta tiedot kohdentuvat oikein pisteiden kerryttämiseksi. Tähän aiheeseen palaamme vielä syksyn mittaan. Sves on meidän ruotsinkielinen palvelukokonaisuus kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla, jossa on ollut JHL edustus tähän asti. Nyt meidän JHL:n edustaja lähtenyt opintovapaalle ja toivotaan uutta ihmistä siihen tilalle. Hänen tehtävänään olisi edustaa svesin henkilöstötoimikunnassa JHL:n henkilöstöä, kuten myös muussa yhteistoiminnallisessa toiminnassa, aina tarpeen mukaan. Jos koet olevasi halukas ja käytettävissä tehtävään, ole yhteydessä pääluottamusmies Tiina Illmaniin tai varapääluottamusmies Jutta Nordbergiin mahdollisimman pian. Asiasta on lähetetty teille jo erillinen kirje. Kaskon Työsuojeluvaalit ovat tulossa ja siihen toivotaan myös ehdokkaita. Osallistukaa, jos koette työturvallisuuden ja työhyvinvoinnin tärkeäksi. Meillä on hyvin toimiva työhyvinvoinnin kokonaisuus. Sieltä löytyy nyt kolme paikkaa yksinomaa perusopetuksessa, kaksi paikkaa lav/hallinto ja tukipalvelukokonaisuudessa sekä lisäksi on varhaiskasvatuksen työsuojelu.

Hyvää syksyn alkua ja työn iloa kaikille toivottavat

Tiina Illman pääluottamusmies
Jutta Nordberg, varapääluottamusmies
Jenni Hirvonen, luottamusmies
Juha Saukkonen, varaluottamusmies

https://www.jhl133.fi/
https://www.jhl.fi/
https://jhlhelsinki.fi 

Lokakuu

Muistutan välillä näistä henkilöstön huomioimisesta, etteivät unohdu. Huomionosoitukset ja merkkipäivälahjat Huomionosoituksilla ja merkkipäivälahjoilla työnantaja haluaa kiittää ja osoittaa arvostusta henkilöstölle. Henkilöstöä muistetaan Helsingin kaupungilla palvelussuhteen keston, 50- ja 60- vuotissyntymäpäivien sekä eläkkeelle lähdön johdosta. Lahjan antamisen edellytyksenä on riittävän pitkä palvelus kaupungilla. Muistuta esimiestä hyvissä ajoin asiasta.

• Helsingin kaupungin palvelussuhde 5 vuotta - Merkkipäivälahja rahana tai eettisenä lahjana (80 €) tai yksi päivä palkallista vapaata, ei sisällä lahjalomaa
• Syntymäpäivä 50 ja 60 vuotta - Merkkipäivälahja rahana tai eettisenä lahjana (150 €) tai 2 päivää palkallista vapaata tai lahjaloma
• Helsingin kaupungin palvelussuhde 10 ja 20 vuotta - Merkkipäivälahja rahana tai eettisenä lahjana (200 €) tai 3 päivää palkallista vapaata tai lahjaloma
• Helsingin kaupungin palvelussuhde 30 vuotta tai toistaiseksi voimassa olevalle kokoaikaiselle eläkkeelle siirtyminen - Merkkipäivälahja rahana tai eettisenä lahjana (300 €) tai 5 päivää palkallista vapaata tai lahjaloma
• Helsingin kaupungin palvelussuhde 40 vuotta - Merkkipäivälahja rahana tai eettisenä lahjana (300 €) tai lahjaloma ja lisäksi 5 päivää palkallista vapaata
• Helsingin kaupungin palvelussuhde 50 vuotta - Merkkipäivälahja rahana tai eettisenä lahjana (300 €) tai lahjaloma ja lisäksi 10 päivää palkallista vapaata 

Lisäksi työpäiviksi sattuvat 50- ja 60- vuotispäivät ovat palkallisia vapaapäiviä. Tarkemmat tiedot muistamisista löytyy helmi-intrasta henkilöstö osiosta.

Olette saaneet kyselyn meidän yhdistyksen fuusioitumiseen toiseen yhdistykseen. Vastauksia on tullut todella vähän ja muistuttaisinkin vastaamisesta.

Työsuojeluvaaleihin ei tullut yhtään JHL:n ehdokasta.

Korvaava työ ja osatyökykyisen työntekemisen edistäminen on Helsingissä käytössä. Sitä ollaan nyt vahvistamassa myös kaskossa, koska se on kaskossa huonosti otettu käyttöön yleisesti.

Työnsujuvuus osana onnistumisen johtamista- on kaskon uusi työkalu esihenkilöille. Se liittyy ohjeistukseen kaupungin kansliasta ’Kun työ ei suju’. Kaskossa tämän tarkoitus on auttaa esihenkilöä puuttumaan ajoissa ilmenneisiin haasteisiin.

Uusia työtapoja – prosessi etenee ja kaikissa työyhteisöissä pitäisi olla käyty keskusteluita, joiden tarkoitus on kuinka koronan jälkeen otamme opit hyödyksi etätyö-/ läsnä työ. Tätä keskustelua pitäisi käydä myös kouluilla.

Koulunkäyntiavustajien nimikkeen muutos on saanut kielteisen vastaanoton työnantajalta. Keskustelu kuitenkin jatkuu. Emme lannistu tästä.

Koronatilanne on rauhoittumaan päin ja odotamme ohjeistuksia jatkosta. Työpaikoille on tullut ohjeistuksia ja linjauksia sitä myöden, kun niitä tulee. Kohta on syysloman aika koululaisilla. 

Lomaileville toivotan hyvää ja rentouttavaa lomaa sekä töissä oleville hyvää työniloa!

Terveisin
Tiina Illman, pääluottamusmies
Jutta Nordberg varapääluottamusmies
Jenni Hirvonen luottamusmies
Juha Saukkonen varaluottamusmies

https://www.jhl133.fi/
https://jhlhelsinki.fi/
https://www.jhl.fi 

Marras-joulukuu

Tervehdys edunvalvonnan kentältä!
Syksy on edennyt vauhdikkaasti. Edunvalvonnassa on ollut paljon erilaisia asioita esillä ja marraskuu ehti vilahtaa ilman pääluottamuskirjettä. Korona uutiset ovat varmasti jo kiirineet kaikkien korviin. Korona covid19 on jälleen lähtenyt vahvasti leviämään. Tartuntoja on ollut kouluissa, päiväkodeissa ja toisen asteen opistossa. Ohjeistuksia on päivitetty ja maskia tulee käyttää, mikäli vain oma terveys sen mahdollistaa. Pääkaupunki seudulle on annettu laaja etätyösuositus kaikille työpaikoille, jossa se vain on mahdollista edes osittain. Uutena koronaviruksen muunnoksena tullut omikron aiheuttaa huolta erittäin helposti tarttuvana, mutta monet meistä ovat lähityötä tekeviä ja on erittäin tärkeää noudattaa annettuja ohjeita. Käytä maskia, huolehdi hyvästä käsihygieniasta, vältä lähikontakteja mahdollisuuksien mukaan ja turvavälit huomioiden. Pysytään rauhallisina aikuisina ja taataan mahdollisimman turvallinen ympäristö kouluissa ja oppilaitoksissa kaikille oppijoille. Ohjeita tulee seurata helmi-intrasta, koska ne saattavat muuttua nopeastikin samalla tavoin kuin vuosi sitten. Muistetaan kaikki, ettei mikään ole vielä ohi ja kannustetaan toisiamme jaksamaan jälleen kerran. Jokainen on varmasti jo väsynyt aiheeseen, mutta nyt ei ole aika pysähtyä paikalleen. Meillä on uusi strategia Helsingin kaupungilla, jota aletaan tekemään kaikilla toimialoilla. Helsinki on paras paikka oppia ja on yhdenvertainen. Kaskossa painopisteet tulevat olemaan seuraavat neljä aihetta: 1. kaikki koulut ovat hyviä 2. houkutteleva työnantaja, jossa henkilöstön työhyvinvointi on hyvää →silloin kuntalaisetkin voivat hyvin palveluiden sujuessa 3. henkilöstön veto- ja pitovoima eli kasko on vetovoimainen työpaikka ja siellä myös pysytään töissä 4. lukuinnostus eli lukutaitoa ja lukemiseen innostaminen. Meillä on hyvä kasvaa ja kehittyä kaiken ikää. Työhyvinvointisuunnitelma valmistuu vuodelle 2022. Fiilari kyselyn tulokset ovat valmiita ja niitä aloitetaan käsittelemään työpaikoilla henkilöstön kanssa. Olkaa kuulolla. Kaupunki teki päätöksen, ettei lounasta enää voi maksaa henkilöstökortilla. Korttia näyttämällä saa edelleen ruokailla työpaikkalounaan hinnalla, mutta maksu tehdään maksu-/luottokortilla tai rahalla. Lisätietoa helmi-intrasta. Valitettavasti ansiomitalijuhlat 20v. ja 30v. jouduttiin perumaan. Ne järjestetään myöhemmin. Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan puhtauspalveluhenkilöstö siirtyy 1.3.2022 Palvelukeskus Helsinkiin. Siirto koskee neljää leikkipuistoapulaista ja 222 päiväkotiapulaista suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa sekä neljää päiväkotiapulaista ruotsinkielisessä varhaiskasvatuksessa ja kahta puhtaanapitohenkilöä Arbiksessa. Palvelukeskus Helsingin työntekijät kuuluvat Helsingin kaupungin henkilöstöön. Lisätietoa löytyy helmi-intrasta. Olemme omana yhdistyksenä kysyneet teiltä jatkaako yhdistys toimintaa omana vai yhdistymmekö esimerkiksi yhdistys Varhaiskasvatus JHL081 kanssa. Vastauksia tuli vain 35 kappaletta, mutta selkeä enemmistö halusi edunvalvonnan jatkuvan omana yhdistyksenä. Ei vastauksia oli 6 kappaletta ja kyllä vastauksia 29 kappaletta. Halukkaita jatkajiakin uuteen hallitukseen löytyi ja Helsingin opetustoimen henkilöstö JHL133ry jatkaa jälleen seuraavan kauden eli kaksi vuotta uusien voimien kanssa. Toivotan onnea ja menestystä hallitustyössä kaikille uusille ja vanhoille jäsenille sekä kiitän menneestä kaudesta aiempaa hallitusta. Yhdistys ja hallitus ovat tärkeä osa edunvalvontaa. Kysyimme koulunkäyntiavustajilta mielipidettä ammattinimikkeen muuttamisesta koulunkäynniohjaajaksi tutkintonimikkeen mukaiseksi. Vastauksia tuli 60. Tyytyväisiä tai ei tarvetta muutokselle oli 5 kappaletta ja 55 haluaa nimikemuutoksen, joka vastaa paremmin tehtävää ja on enemmän tätä päivää. Koulunkäyntiavustajia työskentelee tällä hetkellä peruskouluissa, ala- ja yläkouluissa sekä ammatillisella puolella. Selkeä ajatus on koulussa ohjaamisesta oppimiseen. Avustaminen työssä liittyy enimmäkseen erityisluokissa tapahtuvaan työhön. Myös siellä oppimisen ohjaus on oleellista opetuksen aikana. Opetussuunnitelman kautta oppilaat oppivat itseohjaavaan työskentelyyn, jossa ohjataan oppilasta itse suoriutumaan tiedon hankintaan. Jatkamme siis nimikeasian parissa sitkeästi, vaikka työnantaja ei muutosta näe tarpeellisena. Suomessa on jo noin 270 kuntaa tehnyt nimikkeen muutoksen. Helsinki työnantajana ei tässä kohdin ole kovin ketterä ja joustava, vaan hyvin vanhakantainen ja autoritäärinen asenteeltaan. JHL:llä on menossa jäsenhankintaviikot ja mekin olemme osamme tehneet lähettämällä kaikkiin kouluihin ja työpisteisiin materiaalia asiaan liittyen Tässä linkki, jos sinulla on kaveri, joka ei kuulu liittoon https://www.jhl.fi/jasenyys/liittyminen/liity/ Jäsenmaksu laskee vuoden alussa ja näin JHL on edullisin vaihtoehto. Nyt kannatta hankkia jäseniä ja kerätä bonuspisteitä, joilla voi sitten ostaa JHL-shopista itselleen jotain mukavaa. Olemme myös kysyneet löytyykö toimipisteistä yhteyshenkilöitä, jotka voisivat tarvittaessa jakaa postia ja tietoa eteenpäin. Se ei suurta suosiota saanut ja saimme vastauksia vain viisi kappaletta. Olisi todella hienoa saada ihmisiä vain yhteyshenkilöiksi. Miettikää vielä olisiko halua olla apuna. Kiitos näille viidelle ilmoittautumisesta tehtävään. Postia ei niin paljon tule, että se olisi rasittavaa, mutta saavuttaisimme varmemmin näin isomman joukon ihmisiä. Samoin tekevät opettajien yhteyshenkilöt kouluissa ja ajatus olisi samanlainen. Ehkä löydämme jonkun pienen huomionosoituksen teille. Työsuojeluvaalit on saatu pidettyä ja varsinaisia työsuojeluvaltuutettuja on saatu. Nyt jäi tyhjäksi varatyösuojeluvaltuutettujen paikat ja niihin haetaan uusilla täydennysvaaleilla ehdokkaita. Perusopetuksessa ei ole yhtään JHL:n edustusta. Mieti tahollasi, olisiko kiinnostusta alkaa varatyösuojeluvaltuutetuksi. Kaskon opetuksen ICT-tuki siirtyy kanslian alaisuuteen 1.1.2021. Soteen siirtymiseen liittyen käydään neuvotteluita myös kaskossa. Siihen liittyy kuraattori- ja psykologitoiminnat sekä kehitysvammaisten iltapäivähoito. Ne ovat sote-lain alaisia ja siksi tämä asia koskee myös kaskoa. Meillä on vaihtunut varaluottamusmies. Juha Saukkonen siirtyy elämässä eteenpäin ja hänen tilalla on aloittamassa Sanna Pienimäki. Hän on koulunkäyntiavustaja Taivallahden peruskoulussa. Hänet saa parhaiten kiinni sähköpostilla sanna.pienimaki@edu.hel.fi Tervetuloa edunvalvonnan pariin Sanna! Vuosi lähenee loppuaan ja jäljellä on joulukuun rutistus. Meillä eletään yhteiskunnassa vaikeita asioita, jotka heijastuvat meidän kaikkien töihin. Toivotan kaikille voimia loppuvuoteen ja terveyttä kaikille. Joululoma lähestyy ja toivottavasti moni pääsee palautumaan syksyn töistä. 

Terveisin
Tiina Illman, pääluottamusmies
Jutta Nordberg varapääluottamusmies
Jenni Hirvonen luottamusmies
Sanna Pienimäki varaluottamusmies

https://www.jhl.fi/ Liitto https://www.jhl133.fi/ omayhdistys https://jhlhelsinki.fi/ Helsingin yhteisjärjestö, johon kaikki yhdistykset kuuluvat
https://www.jhl.fi/jhl/aluetoimistot/etela-suomen-aluetoimisto-jhl/ aluetoimisto neuvoo ja auttaa monissa asioissa edunvalvojia sekä järjestää erilaisia koulutuksi