2022

17.9.2022 Jäsenretki Alitalon omenaviinitilalle

Retkipäivä käynnistyi pilvilauttojen rakoillessa ja auringon paistaessa alkusyksyiseltä taivaalta. Bussimatka Lohjansaarta kohti sujui joutuisasti ja odottavaisin tunnelmin. JHL:n aluetoimitsija Merja Ruotsalainen kertoi matkalla mm. JHL:n ja aluetoimiston toiminnasta ja keväisen lakon vaikutuksesta jäsenmäärien kasvuun.

Perille saavuttuamme saimme kuulla tilan emännältä Sanna Maulalta tilan mielenkiintoisesta historiasta, viinitilan perustamisesta ja sen nykyisestä toiminnasta. Tilan hoitaminen ja pyörittäminen kaikkinensa kuulosti vahvasti elämäntapavalinnalta.

Maukkaan keittolounaan jälkeen oli mahdollisuus vapaaseen toimintaan. Yhdet suuntasivat omenoiden poimintaan, toiset lähtivät ulkoilemaan ja tutustumaan tilan eläimiin, jotkut suuntasivat tilapuotiin. Sade kasteli meitä ajoittain, mutta se ei tuntunut kauheasti häiritsevän. Kaikilla oli aikaa rauhassa kierrellä tutustumassa tilaan ja nauttia ulkoilusta rauhallisessa maalaismiljöössä. Vapaata aikaa jäi myös kahvitteluun sekä tilaviinien ja siiderien maisteluun.

Paluumatkalla bussissa kuului mukavaa juttelun porinaa. Lieneekö siellä muisteltiin hevosten hurjaa laukkaamista laitumella ja kilin määkimistä aitauksessaan, keskusteltiin tilaviineistä tai maisteltiin tuliaisomenoita. Saattoipa joku jopa muistella tilan historiatarinaa perheen riidasta ja vihanpidosta, talon siirtämisestä hirsi kerrallaan uuteen paikkaan uuden tilan perustamiseksi.

Helsinkiin saavuimme bussikuskimme Jaanin ajamana, uusilla kokemuksilla ja elämyksillä varustettuina. Näissä tunnelmissa oli hyvä jatkaa viikonlopun viettoa.

Kiitos kaikille retkelle osallistuneille, JHL:n aluetoimitsija Merja Ruotsalaiselle, Alitalon omenaviinitilan emännälle Sanna Maulalle ja Vähiliike Oy:n kuskille Jaanille antoisasta, rennosta ja mukavasta lauantaipäivästä.

JHL133 hallitus